Muskari – laulun ja leikin seikkailumaa

Muskarit alkavat viikolla 3 Lappeenrannassa, Sammonlahdessa, Joutsenossa ja Luumäellä!

Muskaritunneilla seikkaillaan musiikin maailmassa ja opitaan musiikin perustaitoja kokonaisvaltaisesti leikin, liikunnan, oman tekemisen ja tarinoiden kautta. Lapset pääsevät tutustumaan myös musiikkiopiston muuhun toimintaan ja saavat lähikosketuksen musiikin harrastamiseen.

Talven 2026 muskareihin voit ilmoittautua tämän sivun alalaidasta tai tästä. Ilmoittautumiskaavakkeesta näet ryhmät, joissa on vielä tilaa.

Täältä voit tarkastaa muskarin lukujärjestyksen. Lisätietoa eri ryhmistä löytyy aivan tämän sivun alalaidasta.

 

Miksi muskariin?

Musiikki edistää lapsen oppimis- ja keskittymistaitoja. Ryhmässä toimiminen puolestaan edistää lapsen sosiaalisia yhteistyötaitoja. Lappeenrannan musiikkiopiston muskarit eli varhaisiän musiikkikasvatuksen tunnit pitää aina varhaisiän musiikkikasvatukseen erikoistunut musiikkipedagogi ja tunnit ovat opetussuunnitelman ohjailemaa toimintaa.

Muskari vahvistaa mm. lapsen hienomotoriikkaa, kielen kehitystä, keskittymiskykyä, itsetuntoa, ilmaisukykyä ja ryhmätyöskentelytaitoja. Kaikki ovat taitoja, joista lapselle on hyötyä niin koulukäynnissä kuin missä tahansa harrastuksessa ja opiskelun vaikutus saattaa tulla esille uudelleen myöhemmin lapsen elämässä.

Opetuskertoja lukuvuoden aikana on yhteensä 32. Nämä sisältävät mm. joulu- ja kevätjuhlat sekä muut mahdolliset muskarin tapahtumat. Tapahtumat voivat olla mm. muskarin konsertteja, teemapäiviä sekä juhlia. Opettajasi tiedottaa näistä tapahtumista heti lukukauden alussa.

Etsitkö Muskarin lukujärjestystä?

Haluatko ilmoittautua muskariin?

Tietoa Muskarista

BLANK
Allergiat ja muut huomioitavat seikat

Jos lapsellanne on jokin sairaus, allergia tai erityispiirre, toivomme, että ilmoitatte siitä opettajalle. Muutokset perhetilanteissa voivat herkistää lapsen mielen. Jos opettaja tietää asiasta, hän voi tukea lasta. Sairasta lasta ei pidä tuoda muskariin. Näin voidaan osittain välttää tautien leviäminen toisiin ryhmäläisiin ja opettajaan.

Musiikkileikkikouluun pääsevät kaikki alle kouluikäiset lapset. Musiikkileikkikoulussa on tavoitteellinen, asteittain etenevä opetussuunnitelma.

Vauvamuskarit

Nykytutkimus osoittaa, että jo vastasyntynyt vauva on taitava musiikin ja rytmin kuuntelija. Vauva kuuntelee tarkasti erityisesti äidin laulua ja puhetta, sekä kykenee huomaamaan rytmissä ja melodiassa tapahtuvat pienetkin erot. Vanhemman oma laulu on lapselle tärkein.

Tunneilla luodaan myönteinen musiikkikuva ja hyvän olon tunteen saavuttaminen musiikin avulla, tuetaan lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta syli- ja kosketusleikein sekä kannustetaan vanhempaa ottamaan katsekontaktia vauvaan.

Vanhemman liikkuessa ja tanssiessa sylissä oleva vauva kokee musiikin sykkeen ja sen vaihtelut. Lauluja toistetaan useita kertoja monin eri työtavoin hyödyntäen eri aistikanavia, näin oppiminen on syvempää ja moniulotteisempaa.

Tunneilla luodaan rauhallinen tunnelma ja kuunteluympäristö, joka antaa lapselle tilaa havainnoida ja kokeilla sioita itse, omassa tahdissaan.

1-vuotiaat

Tunneilla luodaan pohja varsinaisille musiikkileikkiryhmille lapselle tutun oman aikuisen kanssa tarjoamalla monipuolisesti erityylistä musiikkia klassisesta rytmimusiikkiin ja lastenlauluista kansanmusiikkiin.

Koetaan laulujen, lorujen ja musiikin syke liikkuen, körötellen, taputten ja soittaen itse ja yhdessä vanhemman kanssa. Tunneilla kannustetaan lasta toimimaan yhä itsenäisemmin osana ryhmää.

Lasta rohkaistaan itse kokeilemaan soittamista yhdessä ryhmän kanssa. Monia aistikanavia sekä monipuolisia työtapoja käyttäen musiikin oppiminen on moniulotteista ja opitut asiat painuvat tehokkaasti sekä lihasmuistiin että aivojen pitkäkestoiseen muistiin.

2-vuotiaat

Tunneilla luodaan pohja varsinaisille musiikkileikkiryhmille lapselle tutun oman aikuisen kanssa tarjoamalla monipuolisesti erityylistä musiikkia klassisesta rytmimusiikkiin ja lastenlauluista kansanmusiikkiin.

Koetaan laulujen, lorujen ja musiikin syke liikkuen, körötellen, taputten ja soittaen itse ja yhdessä vanhemman kanssa. Tunneilla kannustetaan lasta toimimaan yhä itsenäisemmin osanan ryhmää.

Lasta rohkaistaan itse kokeilemaan soittamista yhdessä ryhmän kanssa. Monia aistikanavia sekä monipuolisia työtapoja käyttäen musiikin oppiminen on moniulotteista ja opitut asiat painuvat tehokkaasti sekä lihasmuistiin että aivojen pitkäkestoiseen muistiin.

3-vuotiaat

Tunneilla toimitaan itsenäisesti ilman vanhempia. Harjoitellaan kuuntelun taitoa erilaisten kuunteluleikkien avulla. Lasta rohkaistaan kokeilemaan soittamista yhdessä ryhmän kanssa.

Lasta rohkaistaan oman äänen käyttöön lauluissa ja loruissa. Loruttelu ja laulaminen auttavat lasta myös selkeämpään artikulointiin sekä kehittävät puheintonaatiota ja muistia.

Harjoitellaan musiikissa esiintyviä käsitepareja hiljaa-voimakkaasti, hitaasti-nopeasti, korkea-matala, samanlainen-erilainen laulamalla, liikkumalla ja soittamalla.

4-vuotiaat

Tunneilla hyödynnetään lapsen kertynyttä sanavarastoa monisanaisempiin loruihin ja lauluihin. Pyritään löytämään yhteinen syke liikkeessä, laulussa ja soitossa.

Harjoitellaan kaikurytmien ja rytmiostinatojen toistamista sekä musiikin käsitepareja hiljaa-voimakkaasti, hitaasti-nopeasti, korkea-matala, samanlainen-erilainen laulamalla, liikkumalla ja soittamalla.

Soitetaan yhdessä marakasseja, kapuloita, rumpuja, laattasoittimia ja boomwhackereita. Yhteismusisointi auttaa myös sosioemotionaalisten taitojen kehittymistä.

5-vuotiaat

Tunneilla lasta rohkaistaan oman äänen käyttöön. Tutustutaan kanteleeseen ja nokkahuiluun. Harjoitellaan yhteisen sykkeen ja toistuvien rytmisten ostinatokuvioiden säilyttämistä liikkeessä, soitossa ja laulussa.

Yhteismusisoinnissa opetellaan kuuntelemaan muita ja odottamaan omaa vuoroa. Musiikkiliikunnassa harjoitellaan haastavampia koordinaatiota kehittäviä liikkeitä ja hahmotetaan tanssin, liikkeen sekä kuuntelun avulla musiikin muotoa tarkemmin.

Karuselli eskarilaisille, 1. ja 2. luokkalaisille

Karusellissa soitetaan muskarissa opittuja lauluja ja tutustutaan monipuolisesti eri soittimiin: ukulele, kantele, nokkahuilu, laattasoittimet, rummut, erilaiset lyömäsoittimet.

Tunneilla soitetaan paljon yhdessä ja erikseen. Karusellilaiset osallistuvat erilaisiin tapahtumiin ja järjestävät omia konsertteja ja soitinesittelyjä uusille ja muskarissa jo oleville lapsille.

Lapset saavat tunneilla tietoa musiikkiopistossa soitettavista instrumenteista ja opiston mahdollisista pääsykokeista yms.

Käytännön pelisääntöjä

Tule ajoissa tunnillesi sekä hae lapsesi ajoissa pois. Opettaja luovuttaa lapsen ainoastaan huoltajalle tai muulle sovitulle hakijalle. Tule hakemaan lapsesi luokan edestä sillä me emme laske lapsia yksin parkkipaikalle tai muihin opiston tiloihin.

Tunnilla on hyvä olla mukana tossut ja rento vaatetus. Lelut yms. tavarat kannattaa jättää naulakkoon odottamaan tunnin loppumista.

Pidäthän huolen että lapsesi on oikeassa ryhmässä. Suosittelemme 3-vuotiaiden ryhmään osallistuvia täyttämään 3 viimeistään elokuussa. Lapsen on helpompi olla ryhmänsä vanhimpia kuin nuorimpana pysyä muun ryhmän perässä. Poikkeustapauksista neuvottele suoraan lapsen ryhmän opettajan kanssa.

Mahdollisten hätätapausten ja tuntien peruuntumisen varalta musiikkiopiston toimistossa pitää olla päivitetyt yhteystiedot.

Muskarimaksut

Uusille muskarilaisille, jotka eivät ole aiemmin käyneet musiikkiopiston muskarissa, kaksi ensimmäistä käyntikertaa lasketaan tutustumiskerroiksi. Näistä kerroista ei peritä oppilasmaksua. Kolmannesta kerrasta alkaen peritään lukukausimaksu kokonaisuudessaan.

Jos oppilas keskeyttää muskarin lukukauden neljän (4) ensimmäisen opetuskerran aikana, hän maksaa 50 €. Viidennestä opetuskerrasta eteenpäin lukukausimaksu maksetaan kokonaisuudessaan. Tämä koskee uusia ja vanhoja muskarilaisia (johtokunnan päätös 5.3.2014). Oppilasmaksuja ositetaan vain jos opetus keskeytyy pitkäaikaisen (1 kk) sairauden (lääkärintodistus) tai paikkakunnalta muuton vuoksi.

Jos lapsi ei viihdy?

Muskari on kuten muutkin harrastukset, toisinaan lapsi tai hänen vanhempansa huomaavat, että se ei sovi juuri tälle lapselle tai ei kiinnosta riittävästi.

Viihtymättömyys saattaa näkyä lapsen harmina ja huonona olona tai purkautua tunneilla häiritsevänä käyttäytymisenä. Pyydämme, että otatte yhteyttä opettajaan, jos huomaatte, että lapsenne ei viihdy tunneilla. Kaikille osapuolille on hyödyllistä, että tilannetta pohditaan yhdessä ja etsitään sille ratkaisua.

Muskarissa kunnioitetaan lapsen yksilöllisyyttä ja ainutkertaista tapaa ilmaista itseään. Vanhempien kiinnostus ja kannustus kertovat lapselle, että hänen osaamistaan ja persoonallisuuttaan arvostetaan. Tie omaan taiteelliseen ilmaisuun on pitkä ja välietappeja on monta.